keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sukkia, traktoreita ja sukkia

Täällä on neulottu ja leivottu. Koko suomi leipoo sai minussa taas sisäisen leipurin nostamaan päätään. Voi kun joku vielä tulis ja söis ettei itse tarvis.

Ompelumaratoonilla kaksi ihanaista Rouvaa lahjoivat minua kahdella kerällä Maijaa, olin kai tehnyt jotain ansaitakseni ne.

Kerät olivat punasävyinen ja sinisävyinen, nimettynä vielä oikein Ekavekaralle ja Tokavekaralle.

Vanha sananlasku: "Suutarin lapsella ei ole kenkiä", pitää meillä paikkansa muodossa neulojan lapsella ei ole sukkia, eli oli selvääkin selvempää että näistä langoista tulee lapsosille sukat.

Ensin tein Tokavekaran sukat ja ne valmiiksi saatuani totesin että yksi kerä ei riitä Ekavekaran sukkiin, joten päätin käyttää ensimmäisistä sukista jääneen langan lopun Ekavekaran sukkien varteen. Ja näin ollen sain kahdesta kerästä kahdet sukat.




Voihan villasukka!-ryhmässä facebookissa on ollut tarjolla ihania kuvia traktori-sukista. Ja kyllähän tuleva maanviljelijä traktori sukat tarvii. Nämä on tehty niin vanhoista jämälangoista (ensimmäiset mitkä korista käteen osui) ettei harmainta hajuakaan mitä olisivat, mutta veikkaus että seiska veikkaa. Ja hyvin osuikin käteen oikeat langat, sekä sininen että harmaa loppuivat tasan silloin kun päättelin toisen sukan viimeiset silmukat.



Ja traktori teemalla jatketaan. Nyt työnalla on piparkakkutraktori. Siintä saanette kuvia myöhemmin jahka saan osista kasattua jotain joka edes hämärästi muistuttaisi traktoria.

Pukinkonttiinhan täällä ei valmistu mitään, näyttää olevan että tarpeeseen vaan.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Apina kapina

Pientä oravannahka kauppaa on tullut harrastettua. Minä sain ihanan laukun Mifukon mallistosta ja yksiosa maksua olivat nämä apina sukat.


Ohjehan näihin sukkiin on muistaakseni Novitan viimevuoden joulu numerossa. Ja lankana luonnollisesti seiska veikka ja koko noin 34.

torstai 14. marraskuuta 2013

Vanhoja unohdettuja

Joo kun ihan käydään kyselemässä että mitä täällä tehdään, niin esitelläämpä pari vanhempaa (tältä kesältä ihan) tuotosta jotka on jäänyt bloggaamatta.

Oltiin lähdössä asuntoautolla reissuun, muu perhe kantoi tavaraa autoon kun minä yhtäkkiä hokasin ettei meillä ole kosteuden kestäviä pusseja pesuaineille. Noilla leirintäalueilla yleiselle saunavuorollo mennessä olis kiva kun olis omat pesuainepussit jotka erottuis sieltä ilman silmälaseja. Näihin käytin jotain markiisikankaan paloja jotka ovat tulleet Keniasta asti Ekavekaran Kummitusten muuttokuorman mukana. Aikaa kahden pussukan valmistamiseen meni puolisen tuntia. On niissä oikein nauhakujatkin, mutta noin jäykkäkangas ei oikein tykkää kurtistua pussiks, mutta hyvin nuo toimivat kesän asuntoautossa.


Näillä sitten mentiin se reissu. Jonkin verran tuli virkkailtua noita amigurumeja, mutta jostain syystä kuvaa valmiista ei ole, liekkö menneet suoraan lastenleikkeihin.

Jokunen viikonloppu sitten meillä oli ompelumaratooni ompelevien ystävien kesken. Ekavakara esitti perjantai-iltana toiveen että haluaa minun tekevän siilikuvioisen jumppapuvun. No oho, hiukan nauratti että niinpä niin äitihän varmaan osaakin tehdä sellaisen, mutta kuten kuvasta näkyy niin jotain sinnepäin sain aikaiseksi. Ja kyllähän tuolla jo yhdet satujumpat on jumpattu. Kangas on ostettu Kestovaippakaupasta tarkoituksena tehdä joku kiva mekko, mutta kun toive oli jumppapuvusta niin sitä saa mitä tilaa. Kaava on jostain...no jostain. (lisään tiedon tähän kun pääsen tarkistamaan mistä, tai jos joku mukana olleista muistais)

Myös perheen miehet pääsivät nauttivaan ompelumaratoonin tuotoksista. Nämä samistelupaidat tosin leikkasin jo ensimmäisellä maratonilla mutta en ehtinyt ommella. Tokavekara juoksee ympäri kämppää ja hokee tino tino titi titi tino eli dinoja isillekin. Nämäkin kankaat ovat Kestovaippakaupasta ja Isi itse oli valitsemassa. Mä olen nyt niin ihastunut tuohon kaksoisneulaan että haluan sillä ommella kädentiet, helman ja kauluksen resorin.

Tässäpä ihmeteltävää vähäksi aikaa, jahka löydän ja saan pestyä muut ompelumaratoonin tuotokset niin kuvailen ne ja postaan tänne.
Lopuksi vielä kuva Tokavekaran 2v synttäreille tekemästäni Lakritsi tuttifrutti juustokakusta jonka ohje löytyy Kinuskikissan kirjasta.

Kakku oli kaiketi hyvä koska loppui ennen kun ehdin itse maistamaan. Toisen, hiukan muunnellun version tein Me&I kutsuille ja sitä ehdin maistamaan ja oli hyvää, voin suositella.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.