lauantai 6. huhtikuuta 2013

Aurinkoa ja taimia

Kyllä täällä on valmistunut, pari sukkia jotka lähti niin liukkaasti uuteen osoitteeseen ettei kamera ehtinyt laueta niiden kohdalla. Vink vink sukkien saajalle josko lähettäis kuvaa.

Kevät on selkeesti tulossa kun kärpäset on mönkinyt koloistaa surraamaan ikkunoille. Tomaatintaimetkin on jo koulittu isompiin purkkeihin, samoin paprikat ja vesimelonit. Meillä on siirrytty sisältä ulkohommiin, on oltu puumettässä, moottorikelkkailtu, pilkitty ja nautittu auringonpaisteesta. On ihanaa kun mies on lomalla.

Heinäkuussa olevat ystävän häät saivat minut aloittamaan toivottomalta tuntuvan projektin, virkkan itselleni hameen kotiväestä SK 3/2013 lehdessä olleen ohjeen mukaan. Aika näyttää kuinka käy.

Oma mieli on aurinkoisempi kun aikoihin ja elämä tuntuu olevan ihanaa, tästä on hyvä jatkaa päivä kerrallaan eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti